Työni korkeuksissa: Johanna Flyckt Gashi

Kaksi vuotta sitten Johanna Flyckt Gashi jätti työnsä sisustusstylistinä ja aloitti ruotsalaisen Svanefors-tuotemerkin sisäänostajana. Kankaiden, verhojen, mattojen ja tyynynpäällisten hankkimisen lisäksi hän rakentaa myös näyttelyosastoja messuille ja esittelytiloihin. Iso osa tehtävistä edellyttää tikkaille kiipeämistä.

Työni korkeuksissa – Johanna Flyckt GashiTyöni korkeuksissa – Johanna Flyckt Gashi

Johannalla on pitkä työkokemus sisustusstylistinä ja hän on työskennellyt vuosien varrella useiden ruotsalaisten brändien, esimerkiksi Elloksen, Hemtexin ja IKEAn, parissa. Hän on työskennellyt myös useissa Ruotsin suurimmista sisustuslehdistä. Viimeiset kaksi vuotta hän on työskennellyt sisäänostajana Svaneforsilla. Sen lisäksi, että hän ostaa kaikkea kankaista sisustustavaroihin, hän myös suunnittelee ja rakentaa Svaneforsin messuosastoja ja esittelytiloja ja toimii sisustusstylistinä kuvauksissa.

”Osallistumme vuosittain neljille messuille, rakennamme kaksi esittelytilaa ja otamme kuvat esitteeseen kaksi kertaa vuodessa. Se merkitsee paljon työskentelyä korkealla. Messuosastoja on aina hauska rakentaa, ja hallissa on aina tunnelma korkealla. Kaikki ovat innoissaan ja paiskivat töitä hullun lailla aamuvarhaisesta iltamyöhään ennen messujen alkamista. Messuilla tapaa aina hauskoja ja iloisia ihmisiä ja kaikki ovat todella avuliaita ja lainaavat mitä tarvitaan: kupin kahvia tai sitten tikkaat.”

"Valitse tikkaat jotka ovat sekä kestävät että vakaat"

Johannalle työskentely korkealla ei tuota ongelmia, kunhan käytössä on vakaat ja hyvät tikkaat. Hän myöntää pelkäävänsä hieman korkealla, mutta antaa yksinkertaisen ja tehokkaan vinkin pelon voittamiseen.

”Vältä katsomasta alas”

Turvallisuuden suhteen hänen parhaita neuvojaan on valita hyvät ja pitävät kengät, käyttää vakaita tikkaita ja varmistaa, että tikkaat asetetaan tasaiselle alustalle. Johanna uskoo, että tikkaat ovat hänen tärkein työkalunsa korkealla työskentelyssä.

”Valitse tikkaat, jotka ovat sekä kestävät että vakaat”

Johanna ei ole koskaan loukannut itseään työskennellessään korkealla, ei ainakaan putoamalla. Kerran hän sai krampin selkäänsä ripustaessaan verhoja kattoon. Hän oli kiipelissä tikkaiden nokassa.

”Paikalla ei ollut ketään, joka olisi voinut auttaa. Onneksi poikani oli kaupungissa, niin saatoin soittaa hänelle ja pyytää häntä auttamaan minut alas.”

Työni korkeuksissa – Johanna Flyckt Gashi

Tietoa

Nimi: Johanna Flyckt Gashi

Ammatti: Sisäänostaja

Työkokemus: 2 vuotta sisäänostajana, sitä ennen 12 vuotta sisustusstylistinä

Työskentelykorkeus maasta: Noin 1 metri

Työkalut/varusteet aina mukana: Vasara ja ruuvinväännin

Instagram: @johannas3